Haastamme sinut ja oppilaasi kysymään #mitäkuuluu!
Lähes jokainen ihminen kokee yksinäisyyttä joskus. Lisäksi korona on lisännyt monen yksinäisyyttä. Punaisen Ristin ystävänpäiväkampanja innostaa tekoihin yksinäisyyden vähentämiseksi. Jokainen voi auttaa ja pienetkin teot merkitsevät!

Tänä ystävänpäivänä 14.2. kysytäänkin #mitäkuuluu! 

Miettikää yhdessä oppilaiden kanssa, kuka voisi kaivata piristävää puhelua tai viestiä. Lisäksi voitte ideoida, kuinka yksinäisyyttä voisi vähentää teidän koulussanne.

Kannustamme kaikenikäisiä osallistumaan!

Uusi Kaveritaitoja-ohjelma tsemppaa vuorovaikutuksessa
Kuva: Simo Heikkinen

Vuorovaikutustaitoja tarvitaan niin uusiin ihmisiin tutustuessa, kaverisuhteiden ylläpitämisessä kuin vaikka kesätyöpaikkaa hakiessa. Nämä taidot eivät ole meissä automaattisesti, vaan jokainen meistä tarvitsee ainakin johonkin vuorovaikutuksen osa-alueeseen harjoitusta ja rohkaisua. Varmuus löytyy vain harjoittelun, toiston ja kokemuksen myötä.

Verkkopohjaisessa Kaveritaitoja-ohjelmassa nuori pääsee tutustumaan kaveritaitojen eri teemoihin animaatiovideoiden sekä monipuolisten tehtävien avulla. Kaveritaitoja-ohjelmaa voi toteuttaa joko itsenäisesti, yhdessä Punaisen Ristin ystävävapaaehtoisen kanssa tai ryhmässä, kuten oppitunnilla. 

Kaveritaitoja-ohjelma on kehitetty osaksi Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaa yhteistyössä MIELI Suomen Mielenterveys ry:n kanssa. Ohjelman ruotsinkielinen versio ilmestyy kevään 2021 aikana.


Tutustu sivustoon: www.punainenristi.fi/kaveritaitoja
Lisätietoja: Varpu Salmenrinne, varpu.salmenrinne@punainenristi.fi, p. 040 352 0772 
Kuva: Vilma Sappinen
Toisen asteen opiskelijoille suunnatussa aamunavauksessa pohditaan itsenäistymistä ja ihmissuhteita
Yksinäisyyttä voi kokea elämän varrella erilaisissa tilanteissa. Itsenäisen elämän aloittaminen on nuorelle yksi niistä. Punaisen Ristin Nuorten turvatalot rohkaisevat tänä ystävänpäivänä toisen asteen opiskelijoita puhumaan itsenäistymisestä ja sen aikana koetusta yksinäisyydestä aamunavauksen avulla.

Nuorten turvataloilla tuetaan nuoria itsenäisen elämän aloittamisessa ja omaan kotiin muuttamisessa. Turvatalojen nuorten omakohtaisista kokemuksista on tehty dokumenttimusikaali, jonka osa aamunavauksessa kuultava Muuttoauton kyydissä -kappale on. Kappaleessa nuori kertoo uudesta elämänvaiheestaan ja ihmisistä ympärillään. 

Oppilaat pääsevät pohtimaan ja keskustelemaan kappaleen teemoista Nuorten turvatalojen itsenäistymisen tuen työntekijöiden laatimien kysymysten kautta. Muuttoauton kyydissä -musiikkivideon ja pohdintatehtävät löydät oppimateriaalipalvelustamme. Musiikkivideo tehtävineen sopiikin mainiosti ystävänpäiväviikon aamunavaukseksi.

Linkki aamunavaukseen: https://sproppimateriaalit.fi/web/site-188206/state-jurdcnbqgercytzr/front-page
Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Julkaisemme tänä keväänä uutiskirjeessä vinkkejä sinun hyvinvointisi tueksi.
Itsetuntokäsi
Tämä ystävänpäiväänkin sopiva harjoitus rauhoittaa mieltä, ja sen voi ottaa käyttöön aina, kun tuntuu, että on hankalaa ja asiat eivät tahdo sujua. Kokeile ensin itse ja harjoittele sen jälkeen halutessasi myös oppilaidesi kanssa.

Harjoituksessa jokaiseen sormeen ankkuroidaan jokin tietty positiivinen asia. Hankalassa tilanteessa voit palauttaa nämä mukavat asiat sormiesi avulla mieleesi.

Aloita harjoite istumalla mukavasti sohvalla tai tuolilla. Nosta oma kämmenesi silmiesi eteen ja tutkiskele sitä hetken aikaa. Lähde liikkeelle yhdestä sormesta ja ankkuroi tietty muisto yhteen sormeen kerrallaan (ks. ohjeet alta).

Kun muisto on luotu ja yhdistetty mielessä tiettyyn sormeen, vahvistetaan ankkuroitu muisto toisen käden sormilla sivelemällä tai painamalla ankkuroitua sormea.

Valitse itse kumpaan käteesi haluat ankkuroida asioita. Toimi alla olevan ohjeistuksen mukaan.

Pikkurilli - Pohdi viisi asiaa, joita ystäväsi arvostavat sinussa.

Nimetön - Mieti missä tilanteessa olet ollut rohkea.

Keskisormi - Mitkä asiat tekivät sinut iloiseksi lapsena? Mitkä tekevät nyt?

Etusormi - Mitä mukavaa toivot tapahtuvan vuoden kuluttua? Mikä tuo iloa ja onnea?

Peukalo - Pohdi viisi hyvää asiaa itsestäsi. Mitä arvostat itsessäsi? Mitä ovat hyviä puoliasi?

Ankkuroi kaikki asiat vielä yhteen niin, että pistät kätesi nyrkkiin ja pidät toisella kädellä nyrkistä kiinni. Anna itsellesi aikaa palata rauhassa takaisin tähän hetkeen. 



Harjoitus on psykoterapeutti Pia Yli-Pirilän suunnittelema ja sen tarjosi LähiTapiola.
Seuraa meitä:
Ethän vastaa tähän viestiin.
Lisää osoite PunainenRisti@punainenristi.fi osoitekirjaasi.
Näin varmistat, että viestimme tulevat perille eivätkä joudu roskapostiin.

Osoitelähde: Suomen Punaisen Ristin kouluyhteyshenkilörekisteri, puh. 020 701 2000.
Yhteydenotot: info@punainenristi.fi, puh. 020 701 2000.
 
Valitse tästä, minkälaista viestintää meiltä haluat.

Suomen Punaisen Ristin tietosuojasivut ja  keräyslupa
 
Punainen Risti | Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki