Lisää valoa vuoden pimeimpään aikaan
Marraskuu on monelle vuoden haastavin kuukausi monestakin syystä: arjen kiireet voivat pimeyden keskellä tuntua tavallistakin raskaammilta ja painaa niin opettajan kuin oppilaankin mieltä alas.

Onneksi voimme helpottaa tilannetta olemalla ystävällisiä ja myötätuntoisia sekä itseämme että toisiamme kohtaan. Toisten huomioimista voi harjoitella Punaisen Ristin oppimateriaalien avulla.

Jos joku ees tajuis?! – Myötätunto ja kaveruus koulussa lähestyy aihetta toiminnallisesti viiden teeman kautta, joita ovat kaveruus, kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen, myötätunto ja toisen puolesta iloitseminen, tunteet somessa sekä auttaminen. Tehtävät voi toteuttaa pari- tai pienryhmätyöskentelynä. Materiaali on suunniteltu erityisesti 7.–8.-luokkalaisille, mutta esimerkiksi osio Somessakin on tunteet sopii hyvin myös 9.-luokkalaisille.

Kiva kun huomaat on yläkoululaisille suunnattu 45 minuutin mittainen valmis oppituntikokonaisuus, jossa oppilasta herätellään pohtimaan toisten huomaamisen merkitystä sekä haastetaan tekemään toiset huomioivia tekoja koulussa ja kotona. Kokonaisuus on tarkoitettu opettajan johdolla vedettäväksi, joten sen käyttö edellyttää kirjautumista oppimateriaalipalveluun osoitteessa www.sproppimateriaalit.fi

Materiaalien lisäksi säännöllinen kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen auttaa ylläpitämään hyvinvointia ja jaksamista. Pyydä oppilaitasi kirjoittamaan kolme asiaa, joista he ovat juuri sinä päivänä kiitollisia (myös open kannattaa kirjoittaa oma kolmen kohdan listansa). Pysähtykää kirjoittamienne asioiden äärelle hetkeksi. Asioita ei tarvitse jakaa muille.
Maailman aids-päivänä 1.12. päivitetään tiedot hivistä 
Hiv-epidemian käynnistymisestä on kulunut 40 vuotta. Hiv on sairautena mullistunut laadukkaan tutkimustyön ja toimivan lääkehoidon ansiosta, mutta sairauteen liittyy yhä ennakkoluuloja ja vääriä uskomuksia.

Tänä vuonna Maailman aids-päivän kampanja kannustaa päivittämään hiv-tiedot ajan tasalle. Ammattilaisten tuottaman monipuolisen ja helppokäyttöisen Tiedä faktat hivistä -materiaalin avulla jokaisen nuorten parissa työskentelevän on helppo päivittää tiedot hivistä yhdessä nuorten kanssa. Osallistavat harjoitukset soveltuvat hyvin etä- ja lähiopetukseen.

Ota materiaali käyttöön, osallistu Maailman aids-päivään ja tule mukaan edistämään nuorten seksuaaliterveyttä!


Lue lisää Maailman aids-päivästä: www.maailmanaidspaiva.com
Julkaisemme tänä syksynä uutiskirjeessämme teidän lähettämiänne hyvinvointivinkkejä:
"Aina kannattaa kysyä. Luultavasti moni muukin miettii samaa asiaa ja on kuormittunut tiedottomuudestaan. Usein kysyessä selviää myös ihan muita juttuja ja aukeaa uusia ovia odottamattomiinkin suuntiin."

Voit lähettää oman vinkkisi osoitteeseen tiia-riina.viinikainen@punainenristi.fi. Arvomme kaikkien lähettäjien kesken yllätyspalkinnon. Laitathan siis viestiin myös yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan. Arvonta suoritetaan 7.12.2021, ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Seuraa meitä:
Ethän vastaa tähän viestiin.
Lisää osoite PunainenRisti@punainenristi.fi osoitekirjaasi.
Näin varmistat, että viestimme tulevat perille eivätkä joudu roskapostiin.

Osoitelähde: Suomen Punaisen Ristin kouluyhteyshenkilörekisteri, puh. 020 701 2000.
Yhteydenotot: info@punainenristi.fi, puh. 020 701 2000.
 
Valitse tästä, minkälaista viestintää meiltä haluat.

Suomen Punaisen Ristin tietosuojasivut ja  keräyslupa
 
Punainen Risti | Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki